torstai 29. maaliskuuta 2012

We girls.

Löysin tän nettisivuja selaamalla, ja oli ihan pakko kopsata, sillä niin osuva :).
Eli ei ole oma kirjottama tällä kertaa.

Me tytöt:
Me juoksemme ympäri talo, kun pesemme hampaitamme. Kun olemme suihkussa niin luemme samalla shampoopulloa. Nauramme omille vitseillemme ennen, kuin olemme kertoneet sen muille. Me emme tarvitse kelloa, koska meillä on kännykkä. Me sanomme "mitä?", vaikka kuulimme. x)

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Feeling..


Kaipaan kesää ja sitä lämpöä, kaipaan ystäviä, jotka ovat lähellä mutta kuitenkin liian kaukana, kaipaan kaikkea kaunista, tulta nuotiossa, auringon laskuja ja tyyntä merta. Tyttö kiipeää kallion kielekeelle, meri allaan ja horisontissaan pelkkää vettä ja taivas. Hiukset holmuaa tuulessa ja silmät sulkee tyttö, vetäen syvään henkeen. Aurinko säteillään lämmittää ja meren saa kimmeltämään, linnut laulavat, kukat kauniisti kukkivat ja eläimet metsässä vaeltaa, välillä tyttöä tuijottaa. Suunsa avaa ja huutaa, kun samalla silmät vuotaa. Hiljenee, kuuluu vain kun aallot lyövät kallioon. Tyttö istahtaa kuolleen puun juureen ja sytyttää yhden savukkeen. Tunnit kuluvat ja tyttö tuntee, kun ilma viilenee, aurinko sammuu hiljalleen, näkyviin tulevat tähdet ja kuu samalla tuuli kuiskaa nähdään pian pikkuinen. Avaa silmät, ja huokaa syvään sanomatta sanaakaan, katsoensa kattoonsa ja pian sanoo hyvin hiljaa..Kaikki olikin vain kaunista ja suloista unta.

Tattoo.

Tällänen kuva olis tulossa, ylös oikeanpuoleiselle käsivarrelle, ihan lähi aikoina.

Tän vuoden aikana olis tarkotus ottaa 7-tatuointia, joista jokainen merkitsee jotakin/jotakuta hyvin tärkeää :). Kaikki on kuitenkin mietitty tarkkaan ja harkitusti, ja oon katellu ja lueskellu tatuoineista ennen sen ottamista. Muutama linkki sen varalta, et jos joku muukin on tatuointia harkinnut: Yleistietoa tatuoinneista., Faktaa tatuoinneista., Tietoa tatuoinneista..

Feeling..

Tuo pieni tyttö tajusi viimmein, kuinka hänen pitää kävellä kaiken vihan alla. Kaikkien katseiden, ilmeiden ja jopa puheiden keskellä. Musiikki auttaa, kun ei kuule muuta, silmät hän sulkee kun en jaksa sillä hetkellä nähdä, mutta ajatuksen vain myrskyävät päänsä sisällä. Joko kaikki on totta, valetta tai hulluutta, hän tuntee sen surun ja sen, kuinka hän vaipuu syvään epätoivoon, kun kaikki paino on jo harteilla ja lisää on tulossa. Hänestä viis, ei hänen tunteistansa kukaan välitä, yksi pahanilmanlintu, josta pitää vain kaikin keinoin päästä. Tyttö juoksee, huutaa ja yrittää pakoon mutta turhaan. Hän palaa aina ajatuksiin uudelleen ja taas miettii, pitääkö jaksaa loppuun saakka, että kaikilla muilla olisi hyvä olla? Kärsiä kaikki sen mitä hän ansaitsisi? Kuunnella kuiskaukset joista ei tiedä ovatko ne totta? Jäädä yksin muiden keskelle? Kyllä ja hän vieläkin yrittää kavuta korkeammalle, vaikka välillä tippuu muutaman portaan syvemmälle. Mutta hän nousee eikä sano vielä pitkään aikaan hyvästi, vaikka moni sitä ehkä toivookin.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Neitsyt: 13.03.2012

Neitsyt

Elämässäsi on menossa uskomaton vauhtijakso ja sitä kannattaa hyödyntää kaikissa sinua kiinnostavissa asioissa. Esteet kaatuvat tieltäsi sitä mukaa kun päätät tehdä konkreettisia uudistuksia nykyiseen elämääsi. Itseluottamuksesi kasvaa jokaisella askeleella ja saat toinen toistaan parempia tarjouksia.
(No on tossa perääkin, mut toivottavsti toteutuu loputkin.) :)
Näin sinut pitkästä aikaa. Tummat hiuksesi, silmäsi ja kauniit kasvonpiirteesi sai minut haukoamaan henkeä. Avasit oven ja katsoit taaksesi pidelläkseen sitä auki seuraavalle ja päästit irti, kun kukaan ei tullut jälkeesi. Laskeuduit portaat alas ja käännyit oikealle, ja katosit taas illan pimeyteen. En halua nähdä, kuulla tai tuntea sinua, se sattuu vain enemmän. Oli helpompaa, kun en nähnyt vähään aikaan, ja nyt taas joudun turhaan haikailemaan perään, ja ajatellen sinua en tiedä haluanko enään herätä, sillä tiedän ettei meitä tule koskaa olemaan, ja unelmoin turhaan särkynein sydämmeni piilotellen tuskaa.

"Tuhannet palaset lentelevät jo tuulessa, en saa niitä kiinni. Mutta mitä tapahtuu, kun viimmeisetkin irtoavat ja jään aivan yksin? Yksinäisyys satuttaa, pelottaa ja tuntuu kylmältä, mutta rakkaus satuttaa enemmän, ja kerron sen vain kokemuksesta."

maanantai 12. maaliskuuta 2012


Odotan lämpöä, odotan metsän ja kukkien tuoksua, odotan merta, odotan sitä, kun ei tarvitse välittää, ajatella mitään, tuntea vain tuulen kasvoillaan ja huokaista syvään. Tuntea lämmön kasvoilla ja nähdä, kuinka aurinko laskee puiden taakse ja saa taivaan punertamaan ja linnut laulamaan. Haluan nähdä sen kauniin maailma, jota kaipaan synkkinä ja pimeinä aikoina. Sen kauniin metsän jonne kaipaan jo, kun lähden pois. Järven jonka rannalle kuvittelen saapuvani uudelleen. Luonnon, joka on niin ihmeellisen kaunis. Paikka jossa päätän ketä katson ja ketä en, paikka jossa kukaan ei häiritse ja saan olla yksin jos haluan. Pian pääsen taas takaisin ja pian sanon taas hyvästi, mutta onneksi palaan aina uudelleen.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Feeling..


Hyvin hiljaa, ettei kukaan kuule, kun tyttö kävelee hiljaa pois. Ei ääntäkää, eikä kukaan edes huomaa hänen olemassaoloaan, onko häntä koskaan ollutkaan? Pieni-tyttö ulos pimeyteen katoaa ja yksin kaukana vaeltaa. Kuulee äänen, joka askeleelta häntä lähenee, tuntee tyttö kädessään pienen otteen. Taas maailma hiljenee, kun lämpö käy tytön sydämmeen. Istahtaa tyttö omalle pikku kivelleen ja hiljaa yksin rukoilee. Monta vuotta on odottanut aivan turhaan ja vieläkin jatkaa jyrkkää mutkaa.Yhä tyttö yksin vaeltaa ja odottaa sitä ainoaa lausetta hänen suustaan...