Näin sinut pitkästä aikaa. Tummat hiuksesi, silmäsi ja kauniit kasvonpiirteesi sai minut haukoamaan henkeä. Avasit oven ja katsoit taaksesi pidelläkseen sitä auki seuraavalle ja päästit irti, kun kukaan ei tullut jälkeesi. Laskeuduit portaat alas ja käännyit oikealle, ja katosit taas illan pimeyteen. En halua nähdä, kuulla tai tuntea sinua, se sattuu vain enemmän. Oli helpompaa, kun en nähnyt vähään aikaan, ja nyt taas joudun turhaan haikailemaan perään, ja ajatellen sinua en tiedä haluanko enään herätä, sillä tiedän ettei meitä tule koskaa olemaan, ja unelmoin turhaan särkynein sydämmeni piilotellen tuskaa.

"Tuhannet palaset lentelevät jo tuulessa, en saa niitä kiinni. Mutta mitä tapahtuu, kun viimmeisetkin irtoavat ja jään aivan yksin? Yksinäisyys satuttaa, pelottaa ja tuntuu kylmältä, mutta rakkaus satuttaa enemmän, ja kerron sen vain kokemuksesta."