Joskus olen kuvitellut itseni makaamassa silkisessä arkussa, ja veljeni kasvot kyyneleiden peitossa alas katsoessa. Vaikka meillä oli sotamme, toisia melkein jopa vihasimme. Nyt rakkauteni melkein minut sokaisee, ja teen mitä vain puolesta jos vain kykenen. En tahdo hänelle samaa kierettä todellisuuden, ja kuvitelman välille. Hän on jo lähellä, hän on jo käynyt siellä, hän harhailee eikä tiedä mihin uskoa ja mihin ei. Tahdon taluttaa hänet sieltä pois, tahdon olla tukena ja kuunnella. Minä rakastan häntä, ja rakkauteni ei katoa. Minä olen kalliosi, tukesi niin että et kaadu, mutta eteenpäin mennessä joudut ottaamaan askeleesi ihan itse.
Älä jätä ihmistä yksin, kun se huutaa apua. Älä käännä selkääsi, kun toinen tahtoo puhua. Ei sinun tarvitse tietää, ei vastata. Kunhan kuuntelet ja olet vierellä, ettei toisen tarvitse tuntea olevansa onneton ja yksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti