sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Feeling..

Elän savun keskellä, ja on vaikea hengittää. Katson joka yö taivasta kohti, etsien jotakin kaunista. Jokainen akeleeni on raskas, enkä tiedä mihin astun seuraavaksi. Jokainen siirtoni tuntuu toivottomalta, tuntuu kuin olisin jo pilannut kaiken. Niin yksin, niin peloissaan ja niin rikki. Et tunne minua, et tiedä kuka olen. Olen haavoittuneempi kuin luulet, mutta silti minä nousen yhä uudelleen. Etsin turhaa sitä mitä ei ollut, olen etsinyt syytä jo kauan. Suljin kaiken lukkojen taakse, ja nyt en saa sitä auki. Pelkään aikaa, pelkään yksinäisyyttä, sitä kun joudut sulkemaan silmäni. Pelkään mitä minä näen,  ja mitä en. Pelkään läheisyyttä, sillä en koskaan saanut sitä. Vihaan sanojani, vihaan tekoja joita tein, vihaan sitä että haluaisin antaa itselleni anteeksi. Pidän katseeni massa, kun kävelen ihmisiä kohti. Korotan katseeni taivaalle, kun kävelen pimeässä yksin kotia kohti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti