Feeling..

Veljeni ovat minun suojelioitani, he ovat minun turvani. Kuuntelijoitani, vaikka en avaisikaan suutani. He pitävät yhtä, eivätkä koskaan hylkää. Pienempänä en voinut kuvitella, että voisin olla niin läheinen. Enemmän elin pelossa, että saisin kokea kipua. He tarvitsevat minua, ja minä heitä, pidän heistä kiinni ja annan itsestäni kaikkeni. En jätä kadulle, kuuntelen ja puolustan kun tarvitsee. Vihaan valehtelua perheen sisällä, vihaan sitä kun toista syrjitään, ja itse pitäisi olla niin hiljaa. Vihaan, kun viat nähdään vain toisessa, eikä tajuta mitä toinen tarvitsee. Olen nähnyt kun perhettäni satutetaan, olen nähnyt kun perheenjäseneni on tipahtanut pohjalle, ja pitelee köydestä kiinni.Olen nähnyt, kun toinen puolustaa toistaan. Olen nähnyt kun rakas ihminen murtuu. Sen kaiken näkeminen ottaa jo kipeää, mutta jos sen tekee vielä oma perhe. Se kipu on tultakin kovempi, se viha joka kuohuu sisällä. Viha ei ole sitä kuinka haluaa satuttaa, vaan sitä kuinka paljon haluaa omiaan puolustaa. En välitä siitä mitä muut sanovat satuttaakseen, kestän sen. Mutta kun sen sanoo, joku sellainen jonka haluaa olla vierellä koko elämän. Se murtaa muutakin kun sydämmen ja unelmat. Koko elämäsi romahtaa, vielä senkin jälkeen nouset sieltä jostain kohtaamaan sen uudestaan.