Feelings & thoughts.

Hän pelkää kuolemaa, ja hän pelkää elämää. Miten hän voi jatkaa matkaa, kun hän pelkää koko ajan astuvansa harhaan? Miten hän voi sulkea silmänsä ikuisesti, kun hän pelkää mitä tapahtuu seuraavaksi? Hänen on vain pysyttävä paikoillaan, ennen kun uskaltaa ottaa ensimmäisen askeleensa. Mutta siinä törmää kysymykseen mikä on oikea ja mikä väärä? Hänen sisältää kuuluu pienet äänet, kumpaan suuntaan mennä? Hän yrittää päättää, mutta aina hän jänistää. 

Meistä jokainen tarvitsee taluttajaa, joka ei vie harhaan. Meitä pitää välillä vetää perässä, jotta uskaltaisimme olla oma itsemme. Meidän et tarvitse kuunnelle muiden mielipiteitä, jos vain osaat sulkea niiltä korvat. Meidän ei tarvitse jäädä jalkoihin, niin ettei kukaan huomaa. Meidän ei tarvitse olla ensimmäiset bussissa, sillä ainahan sitä voi seistä ja antaa vanhemmalle paikan. Me kaikki olemme oma laatusia, ja juuri niin täydellisiä kun voi vain olla. Meidän ei tarvitse alentua ja sanoa aina kyllä, me voimme sanoa myös ei. Sinun pitää uskaltaa olla juuri se kuka olet. Älä muuta itseäsi, jos kaverisi sanovat jotain tyylistäsi, he eivät ole silloin kavereitasi. Jos kaverisi dissaa sinua, hän ei myöskään ole ystäväsi. Nouse sieltä kuopasta ja näytä, että pystyt siihen. Aidan alittaminen on liian helppoa, mutta entäs jos yrität kiivetä sen yli? Sanon vain "Sinä pystyt siihen, uskalla olla oma itsesi, äläkä häpeä sitä mitä olet".

Feeling..

Onko hän näkymätön? Hän kulkee pimeässä metsässä, ei kuulu ääntäkään. Hän kurkistaa ikkunasta, hän näkee perheen. Hän näkee ilon, lämmön ja rakkauden näiden ihmisten ympärillä, hän kuulee kuinka lapsi nauraa. Hän melkein tuntee, kun isä halaa lastaan. Valona lämmin takka ja kynttilät, kun äiti lukee lapsilleen satua. Hän hiljenee, ja miettii syvällä itsessään, kunpa hän olisi sisällä. Kuuluu ääni, hän juokseen puiden ja kivien taa. Kuiskaus "Kuka siellä?", hän tulee piilostaan, mutta kukaan ei huomaa, kukaan ei edes katso häneen päin. Hänen silmänsä kirkkaina kyynelistä, katsoo heitä vielä kerran, kääntyy ja katoaa mustaan ja kylmään metsään.

Vielä tänäänkin, hän istuu pienellä kivellään metsän keskellä ja odottaa..

Feeling..

En usko, vaikka väität ettei se ole totta, en usko vaikka vannot.. En voi tälle mitään, masennus taitaa imeä minusta kaiken elämisen ilon. Olenko pian aivan yksin? Olenko tosiaan kaikkea sitä, jota muut inhoavat? Voinko enään pyytää anteeksi ja aloittaa alusta kaikkea tätä? Pitääkö minun vain luovuttaa, ja antaa sen tehdä minusta lopun? Tunnen joka värinän sydämmessäni, joka kulkee koko kehooni. Tunnen syyllisyyttä, vihaa itseäni kohtaan. Tunnen suurta surua, joka imeytyy vain syvemmälle itseeni. Tietävätkö kaikki muut, paitsi minä itse? Pilkaavatko kaikki, kun kävelen ohi? Miksei kukaan sano mitään, pelkäätkö? Miksi? Kuka sinua aikoo satuttaa? Minä? En todellakaan. Joku muu? Kuka käskee olemaan niin hiljaa, etteivät enkelitkää kuule? Mikä on todellinen ja mikä ei? Mikä on oikesti totuus? Onko sitä? Vai onko kaikki tämä vain silkkaa harhaa, joka lopulta johdattaa kuolemaan?

Feeling...

Olenko minä oikeasti, kaiken pahan alku ja juuri? Myrsky yltyy pääni sisällä, enkä saa sitä tyyntymään. Ajatukseni tuntuvat jo liian todelta, olenko minä oikeasti tässä? Kuuletko, kun mietin, kuuletko, kun juttelen pääni sisällä? Onko tämä kaikki oikeasti totta? Kukaan ei koskaan kuule, kun huudan. Kukaan ei koskaan sano välitän ja tahdon, että olet siinä. Onko viha ainoa tunne, jonka saan aikaan? Jalkani väsyvät, olen yrittänyt kulkea kapeaa tietä, kaikkien silmien alla. Olen yrittänyt sulkea silmäni, niin monta kertaa, mutta kaikki aivan turhaa? Jos olen paha, sano se. Jos olen vihattu, myönnä se. Ja jos et kaipaa seuraani niin kerro se, maailmalle. Mutta kiltti, älä jätä kertomatta sitä minulle, en tahdo tuottaa teille tuskaa ja surua. En tahdo olla jos kukaan ei halua, En tahdo puhua, jos kukaan ei jaksa kuunnella. Milloin syntyy uudellen teksti, että maailma on romahtanut. Milloin joku uskaltaa sanoa, "Luovuta jo ja vajoa, kukaan ei etsi, kukaan ei kaipaa, kukaan ei edes mietin, kuinka syvälle vajosit".

Feeling..

Valo sammuu hiljalleen, tuuli tyyntyy, sade lakkaa ja ilma tuntuu raikkaammalta, kuin aikoihin. Tähdet syttyvät taivaalle, kun kuu loistaa pienen tytön loputonta matkaa. Jää tyttö nyt paikoilleen, menee maahan makaamaan, vihreän ruohopeitteen päälle.

Nyt tyttö silmänsä sulkee, uneksii kaikesta kauniista, luonnosta, eläimistä ja äidin rakkaudesta. 

"Hyvää yötä. Nähdään merten ja järvien takana. Kuulet kuiskauksen hiljaa, hän pyytää luokseen ja taluttaa sinut turvallisesti sinne missä sinulla on lopulta hyvä olla.

Feeling..

Kuka pitää pientä kädestä, kun tuntee yksinäisyyden pienessä sydämmessään? kuka kuunetelee, kun pieni purkaa sydäntään? Kuka seisoo vierellä, vaikeina hetkinä? Kuka pitää sylissä, kun tarvitsee lämpöä? Kuuleeko kukaan niitä pieniä ääniä, kun tyttö pyytää apua? Ei tytön sydän ole kiveä, se on taottu pelkällä lämmöllä, rakkaudella ja vahvoilla tunteilla. Anteeksi pyytänyt monet kerrat, auttanut kun pystynyt, kuunnellut kun muut purkavat sydäntä ja seisonnut vierellä, kun on tarvinnut. Tehnyt virheitä, satuttanut läheisiä ja nyt kärsii niistä syvällä sydämmessään, joka vuotaa tummanpunaista melkein mustaa verta. Pyytää anteeksi vielä monet kerrat, raaputtaa tunteensa paperille vielä monet vuodet. Mutta luovuttaa hän ei saa, vaan jatkaa viimeisillä voimillaan tätä vaikeaa matkaa.

"Ei hän ole ainoa, ei hän ole yksin tässä maailmassa, täällä on muitakin, hän on vain väsynyt. Meitä on monia ja meidän täytyy vain jatkaa, yrittää pitää toisiamme kädestä kiinni ja viedä loppuun saakka, älä jätä ketään yksin, muuten saattaa jonku jättää liian aikaisin hyvästit."

Feeling..

Tuki puu on jo kaatunut, jalat eivät enään kaunan kestä, olo muuttuu päivä päivältä tukalemmaksi, ja kukaan ei kuule kun huudan. Sydämmeni vuotaa verta, kyyneleeni on kuivattanut joet ja purot, ja maailmani synkistyy kuin lähenevä ykkosmyrsky. Sanat eivät enään kuulosta, kuin suurilta valheilta, sillä monet pelkäävät totuutta. Toisten katseet ovat kuin puukko sydämmessä, eikä toisille kertominen voisi enää parantaa mitään. Liian monta vuotta yksin, liian monta yksinäistä hetkeä. Yritin, ainakin hetken, mutta kukaan ei kuullut. "Odota, tarvitsen sinua, kuuntele edes hetki, en vaivaa sen enempää", mutta turhaan.. Nyt tarvitsen vain jonkin/jokun jota halata, päästä turvaan edes hetkeksi, lämpimään, tuntea sen lämmön joka jokaisella on jossain siellä syvällä itsessään.<3

Rakastan, välitän ja yritän kaikkeni. En tahdo kenellekkään mitään pahaa, mutta en taida kohta enään jaksaa.

Ei ole kyse murhasta, vaan ja ainoastaan yksinäisyydestä, ja sen todellisesta piinasta. Kaikki näyttää vain mustaa, ja toivotonta tuskaa, mutta ehkä joskus voin kaikelle tälle nauraa ja katsoa kaunista järven rantaa.<3

Anna meille voimia, anna toivoa, rakkautta ja ennen kaikkea uskoa. Kerro meille, että onnistumme jos oiken kovasti yritämme.

Ei enään tunnista itseään, ei edes haluaisin täällä yksin vaeltaa, taas sai sydämmensä murtaa ja tunteensä pieniksi palasiksi särkymään. Niin väsynyt, niin loppu, vedet silmistäänkin kuivunut. Tulee kysymys milloin tämä kaikki loppuu? Milloin saa päästä kaikesta irti? Se ahdistus, kun silmät tyttö aukaisi. "Olit taas siinä, en edes tajunnut, enkä edes halunnut, kaikki tunteet ovat nyt niin sekaisin, etten edes tiedä minne täältä kääntyisi. Silti lähdin taas matkaasi, ja sain sydämmeni huutamaan suruaan, tunteitaan ja pimeydestä pois, kun samalla tajusin, että ainoastaan satutan tällä vain itseäni". Ei hän syytä ketään toista, ei edes ole ketään ketä pitäisi syyttää, vain ja ainoastaan itseään, ei edes halunnut että näin kävisi, mutta se tulee luonnostaan. Ei tiedä mitä tekee aina hän vääri, ei tiedä miksi kääntyä takaisin, mutta ainoa kysymyks mikä häntä kalvaa on miksi? ja se kysymys kuuluu aina vain uudelleen.