Ei enään tunnista itseään, ei edes haluaisin täällä yksin vaeltaa, taas sai sydämmensä murtaa ja tunteensä pieniksi palasiksi särkymään. Niin väsynyt, niin loppu, vedet silmistäänkin kuivunut. Tulee kysymys milloin tämä kaikki loppuu? Milloin saa päästä kaikesta irti? Se ahdistus, kun silmät tyttö aukaisi. "Olit taas siinä, en edes tajunnut, enkä edes halunnut, kaikki tunteet ovat nyt niin sekaisin, etten edes tiedä minne täältä kääntyisi. Silti lähdin taas matkaasi, ja sain sydämmeni huutamaan suruaan, tunteitaan ja pimeydestä pois, kun samalla tajusin, että ainoastaan satutan tällä vain itseäni". Ei hän syytä ketään toista, ei edes ole ketään ketä pitäisi syyttää, vain ja ainoastaan itseään, ei edes halunnut että näin kävisi, mutta se tulee luonnostaan. Ei tiedä mitä tekee aina hän vääri, ei tiedä miksi kääntyä takaisin, mutta ainoa kysymyks mikä häntä kalvaa on miksi? ja se kysymys kuuluu aina vain uudelleen.