Feeling..

Onko maailma oikeasti julma, vai onko kaikki vain omia ajatuksia? Onko maailman syy, että on masentunut? Onko se maailman syy, että kuolemme luodeista? Mikä on maailman syy, ja mikä ei? Kun huomaa, että elämä rupeaa valumaan sormienläpi, sitä syyttää hetken vain muita. Ajatukset saattavat heitelle puolelta toiselle, etkä oikein tiedä mitä uskoa. Sitä miettii mitä miksi muut tekevät näin, mutta ei sitä että itselläänkin on anteeksi pyydettävää. Vanhoihin en takerru, vaikka ne ovatkin jättäneet arvet. En haluan, että muut jattelevat tehneensä väärin, joten jätän syyttämisen pois. Kaikki me teemme virheitä, kaikki me satutamme. Emme ehkä tahalleen, emme ehkä huomaa tapahtunutta. Ennenkuin on liian myöhäistä. Jos haluan olla yksin, en sano ettei muita kiinnosta. Minua ei ehkä vain kuultu monta vuotta sitten, vaikka kuinka huusin. Sanonta kuuluu, "Kohtele muita, kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan". Mutta jos ennen kohtelit muita näkymättömästi, miten voit ajatella että he ottavat sinut avosylin vastaan? Entä jos sinä jätit ensin heidät? Olen syyttänyt itseäni niin monesta, olen repinyt sisintäni ja huutanut kurkkuni kipeäksi. Vuotanut verta muiden vuoksi, sillä en halunnut että heitä sattuu. Maailmassa meitä on monen moisia, jotkut eivät tiedä huumeista, ja murhista. Toiset taas ei julkisuuden vaaroista. Kun taas toiset ihan elämän koetteluista, kuolemista, menetyistä asioista. Mutta meitä yhdistää voima, joka on sisällä. Se pitää vain kaivaa ulos. Itse sain sen pelon takaa, korkealta taivaalta ja loput tuli myöhemmin rakkailta. Minä itse myönnän, että olen tehnyt virheitä, satuttanut ympärilläni olevia, mutta minä uskalsin pyytää anteeksi. Uskallan myöntää sen, en kiellä. Mutta huomasin, että ei maailma ole se julma, vaan elämä on peliä, ja niinkuin tiedämme monet peleistä ovat hyvin julmia. Mutta se elämä on meidän, ja me määräämme elämämme tien. Se tie on hyvin pitkä, monet me saatamme kaatua liian aikaisin. Monet meistä menetämme hyvin rakkaita ympäriltämme, mutta silti me yritämme ponnistaa ylös. Välillä elämä ottaa sellaista, mitä ei pitäisi. Viattomia, ja murtaa kovankin muurin ympäriltä. Sitä vartein teitä ja meitä muita on, me olemme ne jotka tukevat, jotka pitävät sylissä. Ne jotka eivät luovuta, sillä me ajattelemma teitä. Rakkaus ei ympäriltä koskaan katoa kokonaan, uskoa pitää aina, ja toivoa että kaikki kääntyy. Minun usko on tämä, mikä sinun on?

Feeling..

Vuolen männyn kaarnasta veneen, ja teen kouvun sileästä pinnasta purjeet. Päästän veneen jokea pitkin matkalleen. Nyt vain voi kuvittella minne se päätyy. Uppoaako se ensimmäisessä mutkassa, vai jääkö se kiinni puuhun tai kiveen? Vai kääntyykö se ympäri, mutta silti jatkaa? Vai pääseekö se merelle asti, ja näkee myrskyt ja delfiinit? En osaa sanoa, mutta kuvittelen sen pärjäävän. Ehkä jossain toisella puolella, pieni tyttö löytää sen. Ja jos hän osaa edes hiukan lukea, hän näkee pinen kaiverrukseni. Se on pieni salaisuuteni, ehkä se on kohtalo, jos löytäjä ymmärtää sen. Annan tuulta purjeisiin, ja toivon parasta. Ehkä vene kaatuu, mutta kaarna jatkaa merten taa. En osaa sanoa, kuinka monet auringonlaskut se kohtaa, tai monetko laivat seilaavat vieressä. Kuinka monet hyönteiset lepäävät sen selässä, vai yrittääkö lokki napata sen. Antaa sen seilata kuitenkin sinne asti mihin se kerkeää, ja toivon että se matka on hyvin pitkä. Kiitos pienestä ilosta, kun sain laskea laivan, nyt vain jää odottamaan, jos vaikka...

Feeling..

Olen valmis, ja kiipeän ylös asti. Riisun kenkäni, jotta voin tuntea kiven, ja sammaleet jalanpohjissa. Sammal on hiukan kosteaa, mutta tuntuu mukavalta. Kivien sileät, ja karheat pinnat ovat lampöiset auringon paisteelta. Melkein jopa kuumat. En tunne, etten jaksaisi. Haukka liitelee yläpuoleltani, ja sen äänet ovat musiikkia korvilleni. Pilvet näyttävät tummilta, mutta tuuli puhaltaa niitä pois päin. Näen ylös, ja ylhällä näyttää hyvin kauniilta. Eri vihreänsävyiset puut houkuttelevat minua. Näen kauriit, ja pinet jänöt edessä päin. Kuulen, kuinka pienet oksat katkeavat allani. Puron kohina, on kuin keijujen lähteet. En tahdo nähdä kaupunki maisemaa, vaan turvallisen ja viehertävän metsän. Matkan varrella on pieniä onkaloita, joissa asuu hiiret ja kärpät. En tahdo häiritä, vaan kierrän ne. Aurinko laksee jo mailleen, ja taivaalla on punainen väri. Edes hyönteisit eivät saa minua huonolle tuulelle, kuin yleensä. Olen perillä. Kaunista, niin kaunista. Tunnen tuoksun, ja maisema on mitä kauniinpia. En ymmärrä..Miksi aina halutaan kauas, miksi pitää päästä etelään? Täällä maisemat ovat niin luonnollisia. Niin jylhäitä, ja tuoksu on niin raikas. Istahdan ja otan lähteestä vettä. Näprään kynää, ja kirjoitan. Hmm.. Olen kotona, ja en tule sitä unohtamaan. En tahdo muualle, ja pidän siitä. Tämä metsä on minun kultani, tämä metsä on aarteeni, enkä luovu siitä.

Feeling and Thoughts...

Sumu hälvenee pikkuhiljaa, kun tyttö odottaa innoissaan pitkää matkaa. Pääsee taas oman verhon taakse, turvaan. Taivaalla on niin monet kauniit värit, ja lömpö muuttuu hiukan viileämmäksi. Se ei haittaa, sillä nuotio lähellä lämmittää. Kun kuulee pikkuinen veden ja eläinten äänet, suru katoaa ja tytön huulille hymyn saa. Vene vesille, ja ja pienelle matkalle. Saattaa jopa nähdä suden harmaan, mutta toivotaan että vastaan ui vain pieni majava, eikä tarvii turhaan haaveilla. Paikka on aina tytön sydämmessä, ja kaipailee sinne tilanteissa. Onneksi on turva tämä, sillä muuten maailma ympäriltä katoaa, ja saa mielen tummumaan.

Toivon, että kaikilla teillä on turva jonne piiloitua. Turva johon kaipaa, ja saa olla oma itsensä, eikä tarvitse piilotella. Jos ei vielä ole, niin lähde etsimään, äläkä anna periksi ennenkuin paikan löytää. Se saattaa olla ihan vieressä, mutta sinun pitää katsoa hyvin tarkkaan. Mistä pidät eniten, luonnosta? Vai onko mielummin kaupungin pikkukolo, parempi kuin metsän aukio? Vai pidätkö vain merestä, taikka pelkästään kivistä? Paikka on myös sinulle, kunhan vain etsit sitä sieltä, jonne tunteesi sinut vievät. (;

Hvyää äitienpäivää, äiti.

Annoit minulle elämän, kasvatit minut pienestä pitäen. En edes tiennyt elämästä, mutta kerroit siitä jo tarinoita. Kun luonto heräilee, ja kauniit kukat ja puut puhkeavat. Olet mielessä, ja tulet aina olemaan. Olet aina se jonka syliin palaan aina uudestaan. Olet se, joka saa minut kyyneliin ja hymyyn. Olet myös aina minulle rakas, eikä sitä rakkautta voi murtaa. Se pysyy, vaikka tapahtuisi mitä. Olet minun turvani, vaikka en ehkä sitä useasti kertoisi. En ehkä kerro murheitani, mutta sinä autat minua kantamaan niitä. Vaikka antaisin sinulle miljoona ruusua, ja joku päivä ne kuolevat, mutta rakkauteni sinua kohtaan ei kuole koskaan. Rakastan sinua, nyt, aina, ja ikuisesti. Oma äitini, hyvää äitienpäivää. Rakkaudella tyttäresi.<3

Feeling..

Pelkään mennä nukkumaan, en uskalla sulkea silmini. Pelkään samaa johdattavaa unta, en pysty pitämään sitä poissa. Oloni on kurja, ja korvani kuulevat kainen pahan puheen kertovan itsestäni. Olenko minä se uhka, onnistunko taistelussa, vai häviänkö ja saan miekan rintaani? Olen tehnyt paljon vääryyksiä, olen tehnyt syntiä. Sanat, joita sanoin ajattelematta. Teot, jotka tein joilla satutin muita. valheet, joista jäin kiinni, joita en uskaltanut myöntää vääriksi. En ansaitse onnea, mutta jos saisin toivoa, toivoisin muille.. Elämä voi olla tuskainen tie, mutta jos sen jälkeen jää yksin. Vajoaa kadotukseen, kukaan ei kaipaa, ei rakasta, eikä koskaan kukaan tule kaipaamaankaan.

Feeling..Thank you.

Kiitoksen niille, jotka ajattelevat muita, kiitos niille jotka auttavat tarvitsevia. En pysty antamaan teille mitä tarvitsette mutta sen annan mitä pystyn.. annan teille tämän. Hymyilen kyyneleet poskillani, kun huomaan kuinka toinen auttaa toista, kun toinen ottaa pienokaisen omakseen, kun toinen hylkää. Antaa vähästää muille, kun toisen vatsa kurnii. Antaa pienen palan elämästään, kun toinen voi vain haaveilla. Antaa tukeaan, kun toisen tuki on jo kaatunut. Rakentaa toisen kanssa elämää uusiksi, kun toisen on romahtanut. Tiedättekö, jos teitä ei olisi, niin millainen maailma olisi. Olette niitä pieniä ihmeitä, ja ilmestytte kuin tyhjästä. Silti jatkatte koko elämänne. Sitä hyvää tekoa, ja sitä iloa jaatte, jolla pelastatte niin monet murtuneet sydämmet. Jos pystyisin kuuluttamaan, niin kuulluttaisin maailmalle. Kertoisin, että niitä enkeleitä on muuallakin, kuin taivaalla. Heitä kävelee meidän kanssa, ja he antavat kaikkensa pelastaakseen ja antamalla uuden mahdollisuuden. Kiitos siitä teille, kiitos kuin jaksatte, vaikka itsellänne on myös murheet ja vaikeudet. pidätte perheenne kasassa, ette välitä pienistä. Ja siitä huolimatta uskotte parempaan, ja annatte muille rakkauttanne. Kiitos, meidän elävät enkelimme.<3

Feeling..

Pidä kiinni, äläkä vaan päästä minusta irti. Jää luokseni, jos et jää.. viet koko sydämmeni. Kuu taivaalla loistaa tietä, mutta se on liian kylmä ilman sinua, ja sinun lämpöäsi. En välitä vaikka muuta lähtisivät, ja jäisin yksin. Kunhan sinä jäät, ja johdatat minua. On niin kylmä, en pysty avaamaan silmiäni, sillä tunnen surua. En itke, en. En halua, mutta tiedän , että se pieni tyttö itkee yhä hiljaa. Ethän jätä minua, minä tarvitsen sinua. Tiedän tehneeni vääriä valintoja, tekoja ja sanoja. Ja teen niitä vieläkin, mutta tiedän että jonain päivänä minä muutun, jonain kauniina päivänä minä käännän sivua. Haluan olla parempi, tahdon olla hyvä. En surua tuottava hirviö, vaan suloinen tyttö, jonka tiedän asuvan sisälläni. Annan anteeksi niille, jotka ovat minua satuttaneet. Olen jo unohtanut. Rakastan teitä, ja toivon että jonain päivänä annatte anteeksi minulle. Jos ette, kuin elän niin kuoleman jälkeen. Jos ette, niin eksyn syvyyteen josta en koskaan pääse pois. Mutta sen varmasti ansaitsen, jos satutin niin paljon.

Aurinko lämmittää, ja tuo valoa maailmaan. Kun ilta hiipuu hiljalleen, ja aurinko laksee meren taa. Pimeys koittaa, se on pahuuden aikaa. En halua nukkua, en tahdo nähdä pahaa unta.  Menen valot päällä nukkumaan, ja toivon että se pitää pimeyden loitolla. Se on pitänyt, mutta kun sammutan lampun, ja suljen silmäni... se alkaa taas. Yritän olla vahva, mutta unen mahti on liian voimakas. Raapustin seinille sanomat, Jumalan. Seuraava yö, näin unta. Valo kuvasi häntä, en nähnyt muuta. Sanat painoivat, en saanut sanottua, kuin sen mitä uskoin. En tuntenut oloani tukalaksi, kunnes käsi veti minut seinän läpi. Heräsin, mutta uneni oli helpompi. Seuraavana yönä nukuin kuin lapsi. Kiitos Herra , kiitos rauhallisesta yöstä.

Feeling..

Voiko vain arvailla, kuinka suuri tunne rakkaus on? Voit rakstaa auringon lämpöä, sitä kuin toinen pitää kiinni. Mutta tunne on aivan eri, kuin rakastat toista. Tunnet surun, joka on satuttanut. Tunnet kaipauksen, kun toinen on poissa. Et voi selittää rakkautta toiseen, vain yhdellä sanalla. Tarvitset enemmän. En tiedä mikä on äidin rakkaus, sillä en ole kokenut sitä. Mutta tiedän, mitä rakkaus itse on. Tarvitsen hänen rakkauttaan, liian nuorena lähdin. liian nuorena, kasvoin. Mutta liian myöhään tajusin, en halua kasvaa, en halua ajatella. Tarvitsen häntä, hänen rakkauttaan. Haluan nukahtaa hänen viereen, haluan leikkiä piilosta. ja kun hän löytää minut, hän sanoo ," Rakastan sinua, äidin pieni lapsonen. En koskaan päästä irti, en koskaan hylkää. Älä kasva isoksi, muuten en voi kantaa sinua sylissäni kotiin turvaan, ja lämpöön. Rakastan sinua", unelmat voivat käydä toteen, mutta niilläkin on aikansa. pidä kiinni, äläkä päästä köydestäsi irti.

Feeling..

En enään muista kasvojasi, en enään löydä sitä tunnetta. Tiedän, että unelmani eivät käy toteen, joten lopetin kuvitelmat. Minuun sattuu, ja se kipu on jo tuttu. Luulin, että olisi pieni toivo. Nyt uskon, ettei niin taphdu. Olen ehkä yksin, mutta silti tiedän että minua taluttaja ei koskaan päästä irti. Samastun tunteisiini, enkä tiedä miltä todellisuus tuntuu. En osaa vastata, sillä omat kokemukseni eivät riitä.

Felling..

Olen yrittänyt, ja kuluttanut voimani loppuun. En enään pysty, taakka on niin raskas. Kun nukahdan, toivon unen vain jatkuvan. En enään heräisi painajaiseen, eikä päässäni myrskyäisi. Olen väsynyt, olen tukehtunut. En saa henkeä, ja rintaani koskee. Tunteeni ovat kuin tikareita, jotka repivät sieluani sisältä. Onko minulla sielu? En tiedä, ennenkuin nukun ikuista unta. Satutan vain lähellä oleviani, kidutan. Enkä tiedä kuinka sen saa loppumaan. Onko loppu uuden alku? Tulen katumaan, ja omatuntoni soimaa, repii minua sisältä ja ulkoota. tyhjyys voi olla pelottavaa, mutta mielummin niin, kuin että voisin jatkaa. En vain halua enään satuttaa, ja tuottaa tuskaa.

Feeling..

En pysty tukahduttamaan oloani, se on kuin hegittäisin savua. Se ympäröin minua, ja saa minut sokeaksi. En pysty hengittämään, en pysty ajattelemaan selkeästi. Haluan parantaa itseni, ja haluan uuden mahdollisuuden. En enään kykene olemaan se mikä toivon. Huokaan syvään, en sulje silmiäni, ettei itkuni kyyneleet hukuta viimeisiä voimiani. Olen niin voimaton, olen niin yksin. Tarvitsen voimaa, tarvitsen aikaa ja lämpöä. otan itseni syliin, ja tuudutan itseni uneen. En voi vaatia sitä muilta, kuka pahasta haluaisin pitää kiinni? Olen jäänyt yksin, enkä syytä muita, kuin itseäni. Tekoni ovat anteeksi antamattomia, ja en saa niitä tekemättömäksi. Antakaa anteeksi, etten tajunnut kuinka teitä satutin. En ansaitse teitä, en uskalla pyytää teiltä mitään. Enkä pyydä..."Vaikka olen yksin, niin tiedän että minua tarkkailaan, tiedän että syrjintä satuttaa, mutta omat virheeni ovat siihen syypäät. Toivon vain, että jonain päivänä saan rauhan, joko kuolleena, tai sitä ennen. En voi kuin näyttää, ja pyytää anteeksi. Minä olen pahoillani".