Feeling..

Onko maailma oikeasti julma, vai onko kaikki vain omia ajatuksia? Onko maailman syy, että on masentunut? Onko se maailman syy, että kuolemme luodeista? Mikä on maailman syy, ja mikä ei? Kun huomaa, että elämä rupeaa valumaan sormienläpi, sitä syyttää hetken vain muita. Ajatukset saattavat heitelle puolelta toiselle, etkä oikein tiedä mitä uskoa. Sitä miettii mitä miksi muut tekevät näin, mutta ei sitä että itselläänkin on anteeksi pyydettävää. Vanhoihin en takerru, vaikka ne ovatkin jättäneet arvet. En haluan, että muut jattelevat tehneensä väärin, joten jätän syyttämisen pois. Kaikki me teemme virheitä, kaikki me satutamme. Emme ehkä tahalleen, emme ehkä huomaa tapahtunutta. Ennenkuin on liian myöhäistä. Jos haluan olla yksin, en sano ettei muita kiinnosta. Minua ei ehkä vain kuultu monta vuotta sitten, vaikka kuinka huusin. Sanonta kuuluu, "Kohtele muita, kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan". Mutta jos ennen kohtelit muita näkymättömästi, miten voit ajatella että he ottavat sinut avosylin vastaan? Entä jos sinä jätit ensin heidät? Olen syyttänyt itseäni niin monesta, olen repinyt sisintäni ja huutanut kurkkuni kipeäksi. Vuotanut verta muiden vuoksi, sillä en halunnut että heitä sattuu. Maailmassa meitä on monen moisia, jotkut eivät tiedä huumeista, ja murhista. Toiset taas ei julkisuuden vaaroista. Kun taas toiset ihan elämän koetteluista, kuolemista, menetyistä asioista. Mutta meitä yhdistää voima, joka on sisällä. Se pitää vain kaivaa ulos. Itse sain sen pelon takaa, korkealta taivaalta ja loput tuli myöhemmin rakkailta. Minä itse myönnän, että olen tehnyt virheitä, satuttanut ympärilläni olevia, mutta minä uskalsin pyytää anteeksi. Uskallan myöntää sen, en kiellä. Mutta huomasin, että ei maailma ole se julma, vaan elämä on peliä, ja niinkuin tiedämme monet peleistä ovat hyvin julmia. Mutta se elämä on meidän, ja me määräämme elämämme tien. Se tie on hyvin pitkä, monet me saatamme kaatua liian aikaisin. Monet meistä menetämme hyvin rakkaita ympäriltämme, mutta silti me yritämme ponnistaa ylös. Välillä elämä ottaa sellaista, mitä ei pitäisi. Viattomia, ja murtaa kovankin muurin ympäriltä. Sitä vartein teitä ja meitä muita on, me olemme ne jotka tukevat, jotka pitävät sylissä. Ne jotka eivät luovuta, sillä me ajattelemma teitä. Rakkaus ei ympäriltä koskaan katoa kokonaan, uskoa pitää aina, ja toivoa että kaikki kääntyy. Minun usko on tämä, mikä sinun on?